Tilanne Ukrainan ja Venäjän välillä vaikuttaa myös Timberwisen toimintaan

Järkyttävä ja sydäntäsärkevä tilanne Ukrainan ja Venäjän välillä vaikuttaa myös Timberwisen toimintaan.

Vastuullisuus ja eettiset asiat ovat olleet Timberwiselle erittäin tärkeitä aina yrityksen perustamisesta asti, ja siksi olemme päättäneet keskeyttää kaupallisen toiminnan Venäjällä. Olemme järkyttyneitä Venäjän johdon päätöksistä hyökätä Ukrainaan ja tuomitsemme sen ylläpitämät sotatoimet.

Vaikka Timberwise hankkii pääosin raaka-aineet Suomesta ja muualta EU:n alueelta, nykytilanne vaikeuttaa entisestään jo aiemmin heikentynyttä raaka-aineiden saatavuutta Euroopassa yleisellä tasolla.

Yllä mainituista syistä johtuen, joillain tuotteillamme toimitusajat ovat valitettavasti edelleen normaalia pidemmät. Tämä on hyvä huomioida tulevina viikkoina ja kuukausina aikatauluja suunniteltaessa ja tilauksia tehtäessä. 270 mm leveiden tuotteiden hinta ja toimitusaika kysyttäessä, tilanteen mukaan.

Seuraamme tilanteen kehittymistä ja informoimme tarvittaessa muutoksista. Ajatuksemme ovat ukrainalaisten hädässä ja haluamme päätöksellämme osoittaa tukemme heille.

Lisätietoja antaa vastuullisuus- ja kehityspäällikkö Anu Varis ja varatoimitusjohtaja, Mikko Mannila

Loimaalla, 4.3.2022

Timberwise Oy

Markku Mäkitalo
Toimitusjohtaja