Timberwise 25 vuotta – kotimainen yritys uskaltaa uudistua ja pitää kiinni suomalaisuudestaan valloittaessaan laatulattioillaan Aasiaa

Juhlavuottaan viettävä Timberwise tunnetaan jo laajalti laadukkaista lankkuparketeistaan. Kahden sukupolven perheyritys on aina luottanut ekologiseen kotimaiseen puutavaraan ja designiin. Entä mihin neljännesvuosisadan merkkipaalun saavuttanut sisustusbrändi onkaan seuraavaksi suuntaamassa?

Kotimaisen perheyrityksen juuret ovat vahvasti varsinaissuomalaisessa mullassa, sillä kaikki laadukkaat puutuotteet valmistuvat edelleen Loimaalla. Timberwisen omistaja Markku Mäkitalolla on yrittäjyyttä takanaan jo kunnioitettavat 40 vuotta. Hitsaajana aikoinaan aloittaneelle huippuammattilaiselle, sittemmin insinööriksi valmistuneelle, nykyiselle hallituksen puheenjohtajalle on juuri myönnetty kunnia vastaanottaa Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki (SVR R). Markku on yhä mukana päivittäisessä arjessa ja tuntee tehtaan toiminnan kuin omat taskunsa – avarassa tuotantohallissa harjaantuneen kuulijan korvaan pelkkä koneen käyntiääni paljastaa mahdollisen ongelman. Jälkipolven eli Laura Lankisen ja Jaakko Mäkitalon mukanaolo toiminnassa sekä 2000-neliöinen uusi tuotantohalli mahdollistavat saumattoman jatkuvuuden ja neljännesvuosisadan merkkipaalun saavuttaneen yrityksen kasvun myös tuleville vuosikymmenille.

Tänä päivänä 25-vuotias Timberwise on suurin täysin kotimainen teollinen puulattiavalmistaja. Esimerkkinä panostuksesta suomalaisiin materiaaleihin on myös kokonaan, pinnasta pohjaan kotimaisesta puumateriaalista valmistettu koivuparkettimallisto. ”Eettisyys ja ekologisuus on ollut Timberwisen johtoajatuksena alusta lähtien”, Markku Mäkitalo kertoo, kun puhe kääntyy vastuullisuuteen. Kaikki käytetty puuraaka-aine on sertifioitua ja siten helposti jäljitettävissä. Lankkuparketin välirakenteena oleva vaneri on sekin kotimaista alkuperää.

Positiivisen yrittäjyyden ytimessä on tuo näkemyksellinen katse, joka on kaikesta huolimatta kohti tulevaa suunnattu. Viimeiseen viiteen vuoteen mahtuu paljon maailmantilanteen tuomia muutoksia ja haasteita. Tässä hetkessä tarmokkaan lattiatoimijan tähtäin on yhä selvemmin myös maailmanmarkkinoilla – kuten on alusta asti ollut – sillä myynnistä noin puolet on kansainvälistä. Poikkeuksellisen tiheästi asutettu Etelä-Korea on noussut vahvaksi vientimaaksi ja nyt pääkaupunki Souliin avautui Timberwisen Partner -showroom – jo toinen laatuaan Suomen ulkopuolella. Kiinnostus on kasvavaa, ja yritys on valmistautunut tarttumaan suurempiinkin haasteisiin.

Kuluneen viiden vuoden aikana Timberwisen suomalaiset laatulattiat ovat muodostaneet kiinteän osan Etelä-Korean luksuskohteiden sisustusta. Vuonna 2019 toimitettiin 28 000 m² Nine One Hannam -projektiin pääkaupunki Souliin. Tämän jälkeen tahti on vain kiihtynyt, ja mm. vuosina 2022–2023 toimitettiin Timberwisen suurin yksittäinen vientierä, 40 000 m², Hyundai Constructionin eksklusiiviseen Gaepo1-projektiin. Tällä hetkellä Timberwisellä on työn alla kahden premiumkohteen, Posco ja Hanyang, yhtäaikaiset toimitukset, jotka ovat yhteensä 65 000 m². Lisäksi yritys on parhaillaan loppusuoralla tarjouskilpailussa yli 100 000 m² sopimuksesta, mikä toteutuessaan olisi yrityksen historian mittavin yksittäinen projekti. Lisää kuvia Showroomista löydät täältä.

 

Kotimaassa keväällä 2024 avautui sisustusarkkitehti Joanna Laajiston suunnittelema upea Timberwise Showroom Tampereelle. Showroomtoiminnan kasvattaminen Helsingin toimipistettä laajemmalle on ensimmäinen askel uuteen suuntaan, jossa halutaan tarjota asiakkaille entistäkin kokonaisvaltaisempaa palvelua. Periaatteena on, että lankkuparketin hankintaan saa vastaisuudessa kaiken tarpeellisen saman katon alta, laatulattian inspiroivasta ideoinnista valintaan ja joustavasta toimituksesta asennukseen.

 

Asumisterveydestä tinkimättä, hyvän hengitysilman puolesta on helppo asettua oikealle puolelle. Lahjana haitta-aineettoman ja kokonaan puisen lattian laajenevalle ystäväjoukolle lanseerattiin juhlavuoden uutuutena myös täysin uusi, hintapisteeltään edullisempi projektipuolen mallisto, Timberwisen kevytpuulattia. Ohuempi, kertalleen hiottavissa oleva lattiapäivitys saattelee kotimaisen lattiavalinnan yhä useampaan budjettiin sopivaksi. Lisäksi yritys esitteli Habitaressa uuden puumateriaalin, punatammen. Red oak collection sisältää neljä upeaa uutuussävyä, jotka sopivat erinomaisesti myös suomalaisiin koteihin.

Juhlavuoden uutuustuotteiden kuvamateriaalit löydät täältä:

https://timberwise.kuvat.fi/i/arntETGxChZg6RUpuD4eYwSV9v2kBfmj